Terveisiä Nordic Business Forumista

syyskuu 28, 2018

Istun auton kyydissä matkalla kotiin kahden päivän superintensiivisestä bisnesseminaarista. Tämä oli itselleni viides NBF, ensimmäisen kerran osallistuin vuonna 2012 Jyväskylässä. Seminaari on todella iso investointi niin rahallisesti kuin ajallisesti, mutta joka vuosi tulen siihen lopputulokseen että se kannattaa. Tänä vuonna seminaarissa oli niin paljon reppuun kasattavaa, että vie varmasti muutaman päivän sulatella kaikkea ja toisaalta […]

Perustimme ohjelmistotalon

syyskuu 3, 2018

Sanotaan että syksy ja vuoden vaihde ovat parhaita aikoja tehdä muutoksia ja ihmiset ovat lomien jälkeen orientoituneita kaikkeen uuteen. Meillä Oakhillissä muutostyö alkoi jo oikeastaan viime vuoden vaihteen jälkeen, kun takaraivossa ja Tammenmäessä saunan lauteilla käydyissä keskusteluissa elänyt ajatus Oakhillin tytäryhtiöstä alkoi konkretisoitua. Oakhillin toimipiste on sijainnut Lahdessa yhteisöllisessä työtilassa Dooroomissa ja sieltä löytyi myös […]

Saavutettavat verkkosivut ovat kaikkien oikeus

toukokuu 29, 2018

  Osallistuin asiakkaani viestintäpäällikön roolissa Celian julkisen hallinnon toimijoille järjestettävään Ymmärrän! -seminaariin Helsingissä Kuntatalolla tänään. Saavutettavat verkkopalvelut ovat ajankohtainen aihe, koska EU:n jäsenmaiden on vietävä saavutettavuusdirektiivin vaatimukset kansalliseen lainsäädäntöön syyskuuhun 2018 mennessä. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi  julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta tuli voimaan 22.12.2016. Saavutettavuusdirektiivissä säädetään julkisen hallinnon verkkopalveluiden saavutettavuuden minimitasosta sekä keinoista, joilla […]

Suutarin lapsella ei ole kenkiä

helmikuu 17, 2018

  Tuttu sanonta kolahti tällä kertaa omaan nilkkaan. Olen saanut tehdä viimeisen parin kuukauden aikana vuokrapäällikkönä erittäin mielenkiintoisia projekteja. Olen vetänyt läpi yhden ison messuprojektin, olen ollut mukana suunnittelemassa uuden ravintolakonseptin markkinointia ja brändi-ilmettä, suunnitellut maakunta- ja sote-uudistuksen viestintää ja lisäksi vetänyt muutaman markkinoinnin sparraustyöpajan. Aivan älyttömän mielenkiintoista ja innostavaa, mutta asiakkaiden maailma on vienyt […]

Pohdintaa markkinoinnin roolista

lokakuu 24, 2017

Oakhillin taustapiru ja toinen osakas Manu Mesimäki korkkasi virallisesti yritysen ekan vlogin. Käy kurkkaa miten halot halkeaa ja tarina soljuu.

Uusi tapa tehdä töitä

lokakuu 9, 2017

Co-working eli vapaasti suomennettuna yhdessä tekeminen tai yhdessä työskentely on tämän päivän työmaailman trendisana, jolle oikeasti on vaikea löytää suomenkielistä täysin vastaavaa sanaa. Minulle se merkitsee sitä, että nykyajan työelämä vaatii uudenlaista yhdessä tekemistä ja siilojen ja rajojen murtamista. Älykkään maailman ja digitaalisen murroksen edetessä meidän kaikkien maailma sellaisena kuin me sen tunnemme tulee muuttumaan. […]

Rakkaudesta myyntiin ja markkinointiin

syyskuu 25, 2017

Uskon että se on ollut minussa aina. Sisään kasvaneena ja osittain myös kasvatettuna. Se on aika ajoin ilmoitellut olostaan poltteena, joka on saanut tekemään pöytälaatikkoon liiketoimintasuunnitelmia. Kolmesti aiemmin minulle on ehdotettu ja tarjottu sen mahdollisuutta eri muodoissa, mutta aika ei ole ollut oikea. Aina se on ollut mukanani tavassani tehdä töitä. Nyt vihdoin aika oli kypsä […]