Markkinointiassariksi LAMKin kautta

marraskuu 16, 2018

Markkinointiassistentin työtehtävään olen saanut pohjan Lahden ammattikorkeakoulussa (LAMK) suorittamien opintojen myötä. Aloitin restonomitutkinnon suorittamisen syksyllä 2016 uudelleen käynnistetyssä matkailuliiketoiminnan linjalla. Voin todeta, että olen saanut laadukkaan koulutuksen: Matkailuliiketoiminnan tutkinnossa yhdistetään vieraanvaraisuusosaaminen viimeisimpään teknologiaosaamiseen. Nykyaikaisten teknologioiden ymmärtäminen ja hyödyntäminen osana liiketoimintaa on ollut yksi isoimpia kulmakiviä opintojeni aikana. Opintoni ovat ohjanneet huomioimaan yritysten erityistarpeita ja olen […]

Matkailumarkkinointia meillä ja muualla

elokuu 6, 2018

Olin onnekas tänä kesänä, kun pystyin pitämään pitkän 4 viikon kesäloman ja reissaamaan sekä Suomessa että ulkomailla. Vaikka olenkin täysin lomafiiliksissä, on minulla tapana tutkia ja tarkkailla matkustaessa, miten kyseisessä paikassa, ravintolassa tai tapahtumassa on hoidettu markkinointi ja näkyvyysasiat. Ammattitauti siis, mutta tuo myös perspektiiviä ja kyllä ne ideat ja ajatukset jäävät takaraivoon muhimaan. Tänä […]